Ampiainen pesee naamaansa junan ikkunanpuitteella.
Kaapii karvaisilla jaloillaan mustaa, kovaa naamaansa. Yrittää parka survoa itsensä ikkunan läpi.
Huohottaa välillä voimiensa perään ja kaapii taas naamaansa ja sitten tunkee päin ikkunaa kiukkuisena.
Jos itse joutuisin samaan pinteeseen olisi se vähintäänkin harmillista. Juosta eteenpäin vaikka ei pääse.
Ei ymmärrä miksei eteenpäinmeno onnistu. Tunkee vaan lasin läpi päin maisemaa ja lyö päätä lasiin niin että sattuu.
Pahinta siinä on se kun ei kertakaikkiaan ymmärrä että miksi tosta ei pääse!
Ei siinä edessä ole mitään mutta kuitenkin on!
Saakeli sentään. Ahdistus olisi suuri. Pakosti sitä lysähtäisi lattialle istumaan epätoivoisena möykkynä.
Surisisi vain.
———————————
2.10.07 IC RMK-HKI Klo 11.16